kaupallinen yhteistyö: Lammin Ikkuna Oy

Jo talon haaveiluvaiheessa meillä oli selkeä visio siitä, että talosta tulisi avautua suora ja esteetön maisema suomalaiseen luontoon. Asumismuotona omakotitalo, jonka sijainti olisi kaupungissa mutta kuitenkin lähellä luontoa, oli meille oleellinen. Kaipasimme tiivistä yhteyttä sisä- ja ulkotilojen välille ja heijastuksia ikkunasta luontoon.

Ikkunoilla tärkeä rooli talovision toteuttamisessa

Ilmansuuntien tarkastelu oli tärkeä teema tonttien kartoittamisen yhteydessä. Tiesimme, että isot etelään avautuvat ikkunat voisivat pahimmillaan tarkoittaa tukalan paahteisia sisätiloja ja mittavia viilennyskuluja ja tätä halusimme välttää. Sopivan tontin sattuessa kohdalle meille kirkastui, että isot ikkunat tulisivat sijoittumaan ensisijaisesti talon itäjulkisivuun eli metsän puolelle, johon paistaa aamuaurinko. Länsijulkisivu on se puoli talosta, joka näkyy tielle ja sille puolelle taloa halusimme mahdollisimman paljon yksityisyyttä. Ikkunavalinnoilla oli merkittävä rooli tämän vision toteuttamisessa. Parin vuoden asumisen jälkeen voidaan todeta, että parasta meidän talossamme on valoisuus ja luonnonläheisyys, jonka voimme isojen ikkunoiden kautta aistia jokaisesta asuinhuoneesta.

Valintakriteereinä kotimaisuus, suositukset ja hinta

Meidän yhteistyökumppaniksemme ikkunatoimitukseen valikoitui Lammin Ikkuna Oy. Valintakriteerinä oli luotettavien suositusten lisäksi hyvä hinta ja tuotteen kotimaisuus. Lammin ikkunat ovat 97 % kotimaisia, sillä niiden valmistus tapahtuu kokonaan Suomessa ja tarvittavat raaka-aineet tulevat niin ikään pääosin Suomesta. Kodissamme on ikkunoita yhteensä 25 kpl, joista 9 on lasiovia (ml. 3 pariovea). Olohuoneen isojen ikkunoiden yhteispinta-ala on 30 m2. Ikkunoista suurin sijaitsee portaikossa ja on kooltaan 1970×2585 mm. Pienin ikkunoista puolestaan sijaitsee wc:ssa ja on kooltaan 370×365 mm.

Kotimainen innovaatio: Signal Window®

Ikkunatyypeiksi meillä valikoitui puu-alumiini-ikkunoita ja lisäksi palonsuojaikkunoita viranomaismääräysten puitteissa. Meillä kaikki isot ikkunat, joihin voi törmätä, ovat turvalasia, osa on laminoituja ja osa karkaistuja. Pienet ikkunat ovat osittain turvalasia ja osittain selektiivilasia. Meidän kotimme ikkunoissa on myös Lammin Ikkunoiden kehittämät Signal Window® -lasit, jotka edistävät matkapuhelinkuuluvuutta sisätiloissa. Signal Window® on täysin passiivinen, eikä tarvitse mitään energianlähdettä toimiakseen. Toisin kuin tavalliset ikkunat, Signal Window® ei vaimenna matkaviestinsignaaleja. Paksujen kiviseinien takia kuuluvuus olisi mahdollisesti ollut selvästi heikompi, mutta mitään tällaisia ongelmia ei ole asumisen aikana havaittu, joten olemme todella tyytyväisiä.

Tutustu Lammin Ikkunoihin Asuntomessuilla

Mikäli rakentaminen tai remontointi on haaveissa tai kalenterissa, kannattaa käydä nyt meneillään olevilla Lohjan asuntomessuilla tutustumassa Lammin Ikkunoiden ratkaisuihin. Lammin Ikkunat Oy:n edustus ja tuotteet löytyvät kohteesta Lohjan Saarenta (messukohde 5), Lammi-kivitalo. Voit myös lukaista kohteen referenssijutun tästä.

Leave a comment

 

Lifestyleblogi | Rakennusblogi | Sisustusblogi | Matkablogi

Villa Lume © 2021. All Rights Reserved.