Kaupallinen yhteistyö: Sika Finland

Västäräkin viserrys havahdutti meidät siihen, että on aika laittaa kattoterassi kesäkuntoon. Tähän asti ahkerassa käytössä ovat olleet lasitetut terassit, mutta nyt hetki tuntui oikealta tehdä myös taivasalla olevasta yläterassista viihtyisä oleskelutila. Viime päivien lumi- ja raekuurotkaan eivät meitä pysäyttäneet, ja onneksi aurinkokin lopulta pilkahteli ikään kuin palkinnoksi hyvin tehdystä työstä.

Projekti alkoi terassin pesulla. Tämä on ensimmäinen kerta sitten talon valmistumisen viime syksynä, kun tämä terassi sai kunnon pesun. Kaikenlaista likaa ja epäpuhtautta olikin päässyt kertymään laattoihin, saumoihin ja kalusteisiin, puiden lehdistä siitepölyyn ym. Päätimme antaa niille kerralla kyytiä.

Siivoushomma on parhaimmillaan vaivatonta ja mukavaa yhdessäoloa, kun käytössä on oikeat välineet ja aineet. Valitsimme terassin pesuaineeksi SikaGard-715 yleispuhdistusaineen, joka sopii hyvin puu- ja laattaterassien sekä terassikalusteiden ja ulkotekstiilien puhdistamiseen. Kaksi asiaa tekee tästä pesuaineesta ylivoimaisen: helppokäyttöisyys ja monipuolisuus.

Tuoteselostetta lukiessamme olimme ensin hieman epäuskoisia, niinkö vain levitettäisiin pesuaine puhdistettavalle pinnalle, annettaisiin vaikuttaa 5-10min ja huuhdeltaisiin pois? Ilman hankausta ja jynssäystä? Jos tämä todella olisi niin helppoa niin toimisiko vesipesu letkulla lopultakin ihan yhtä hyvin? Teimme testin. Pesimme ensin osan terassista SikaGardilla ja osan pelkällä vedellä. Ero on huomattava ja näkyy laatoitetulla pinnalla varsinkin saumakohdissa hyvin. Pesuaineella pestyt laatat ja saumat ovat todella puhtaita, kun taas vesipesun saaneissa kohdissa näkyy vielä likarantuja. Terassilattiaa puhdistaessa holvasimme ainetta suoraan kanisterista ja levitimme mattoharjalla, mutta pienempiä pintoja tai tekstiilejä varten on hyvä käyttää suihkepulloa.

Reilu tunti mukavaa puuhastelua kahden kesken raittiissa ulkoilmassa, ja noin 80m2 kattoterassi kiiltää kuin peili. Käytettyyn aikaan sisältyi myös esivalmisteluita, kuten lakaiseminen ja kalusteiden siirto. Ainetta kului reilu kanisterillinen, eli semmoinen 6,5 litraa. Parasta on se, että sama pesuaine käy kaikille kodin ulkopinnoille puutarhakalusteista laatoituksiin, aurinkovarjoista ja markiiseista tiilikattoihin ja sokkeleihin, myös muovi- ja puupinnoille sekä kivetyksiin.

Seuraava etappi on Drop-altaan asennus ja rimoituksen sekä portaiden rakentaminen sen ympärille. Onko teillä jo päästy terassin tai muiden kodin ulkopintojen kimppuun?

Leave a comment

 

Rakennusblogi | Sisustusblogi | Matkailublogi

Villa Lume © 2020. All Rights Reserved.