Meidän juniorilla on ollut vaihteleva määrä mielenkiintoa rakennusprojektia kohtaan, loppua kohden se on kylläkin lisääntynyt selvästi. Juuri nyt tuntuu että lapsukaiselta pulppuaa aivan loputon määrä innovatiivisia ideoita rakennusteknisestä toteutuksesta sisustusratkasuihin, ja monet luonnokset on hahmoteltu ja pienoismallit rakennettu, milloin mistäkin palikoista ja materiaaleista.

Junnulla on ollut paljon toiveita erityisesti omaan huoneeseen liittyvien ratkaisujen suhteen, ja yhdessä olemmekin viettäneet monia ilon ja naurun täyteisiä hetkiä miettien, miten kaikki ne huikeat ideat saisi toteutettua käytännössä. Tällä pojalla leikkivisiot ovat kristallin kirkkaita: kerrossängyssä pitäisi portaiden lisäksi ehdottomasti olla liukumäki. Lisäksi huoneeseen tarvitaan pallomeri ja keinu, yläterassille pomppulinna ja lähimetsään puumaja. 

Aijai, meidän ihana ekaluokkalainen. <3 Kouluun tutustumispäivässä annettiin vanhemmille vastikään kotitehtäväksi kesän aikana opettaa lapsi hyväksymään pettymyksiä. Hieman tässä hengessä onkin asiasta jo keskusteltu, nimittäin ihan kaikkia toiveita ei voida käytännössä toteuttaa, mutta uudesta kodista tulee silti tosi nasta paikka.

Yksi toteuttamiskelpoisista toiveista juniorilla oli saada harmaan sävyinen huone. Lisäksi yhdessä suunniteltiin että huoneeseen tulisi jonkinlainen kiipeilymahdollisuus. Myös maailmankartta pitäisi saada sovitettua johonkin. Näiden ohella tarvitaan perinteiset kirjoituspöytä ja tuoli, sänky ja mielellään tilaa mahdollisille yökyläilijöille, sekä tietysti mahdollisimman paljon säilytystilaa, jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus pitää paikka jokseenkin järjestyksessä…

Tässä alla on meidän valintoja. Mitä mieltä olette?

  1. Kay Bojesen puuapina / Finnish Design Shop
  2. Cobana Sack-It säkkituoli / Cobello
  3. Puolapuut / Suomen Voimistelutuote
  4. Nukkuva krokotyyny / Rum21
  5. Edvin metsämatto / Rum21
  6. String Pocket hylly / Finnish Design Shop
  7. Lasten kerrossänky / Ava Room
  1. Ferm Living funkkis leikkitalo / Nordic Nest
  2. Kids Concept Tiipii-teltta / Rum21
  3. Micke kirjoituspöytä / Ikea
  4. Design House Stockholm Knot tyyny / Rum21
  5. Hay Hee tuoli / Finnish Design Shop
  6. Design Letters muki / Rum21
  7. Talja / Ellos
  8. Lasten maailmankartta juliste ja kehys / Desenio

Leave a comment

 

Villa Lume © 2019. All Rights Reserved.