Tontin valinnassa on valtava määrä huomioitavia asioita. Hinnan ja sijainnin lisäksi päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä ovat mm. tontin koko, naapurusto, liikenneyhteydet, rakennusoikeus ja sekä maaperä ja ympäröivä luonto. Jokainen tietysti muodostaa näistä omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin perustuvan tärkeysjärjestyksen. 

Meillä prioriteettilistan kärjessä oli sijainti. Kartoitimme tonttitarjontaa aluksi koko pääkaupunkiseudun alueella, mutta ensisijainen toive oli sijoittua eteläiseen Espooseen. Tinkimätön kriteeri oli tontin rajoittuminen metsään tai puistoalueeseen, sillä uskomme vahvasti luonnon hyvinvointia lisäävään vaikutukseen. Lisäksi toivoimme tontin olevan mieluummin pienen mäen päällä kuin laakson pohjalla, jotta auringonvaloa olisi mahdollisimman runsaasti. Maaperän toivoimme olevan mieluummin louhittava kuin paalutettava. Tärkeä teema päätöksenteossa oli toki myös budjetti. Esimerkiksi rantatonttiin pääkaupunkiseudulla meillä ei olisi ollut varaa, vaan se olisi edellyttänyt siirtymistä hieman etäämmälle. Sen sijaan tiesimme tarvitsevamme rakennusoikeutta n. 250 m2, joten se asetti tiettyjä vaatimuksia tontin koolle ja sille kaavoitetulle rakennusoikeudelle, ja samalla sulki monia mahdollisuuksia pois.

Tonttien saatavuus toivomaltamme alueelta oli harmiksemme melko niukka. Kävimme katsomassa lukuisia tontteja eri naapurustoissa ennen lopullista päätöksentekoa ja useimmat niistä eivät vastanneet läheskään kaikkiin toiveisiimme. Lopulta löysimme kuitenkin meille sopivan palan maata ja ostimme tontin yksityishenkilöltä. Tontilla oli rasitteena purkukuntoinen mummonmökki ja rakentamisen rajoitteena oli kaavaan kirjattu vaatimus siitä, että talon julkisivun tulisi olla vaalea. Näiden kanssa pystyimme elämään, joten kaupat tehtiin nopeasti.

Tässä sitä nyt ollaan. Tontti hankittuna ja rakentaminen käynnistymässä. Tunnelma on odottava ja mielenkiinnolla odotetaan että päästään tositoimiin. Tähän mennessä olemme olleet tyytyväisiä valintaan, vaikka pientä pelkoa herättääkin arvailu siitä, kuinka paljon tonttia tarvitsee louhia ennen kuin päästään rakentamaan.

Tonttihaaveilijan muistilista

  • Sijainti
  • Koko
  • Muoto
  • Maaperä
  • Ilmansuunta
  • Auringonvalo
  • Naapurusto
  • Rakennusoikeus
  • Rakentamisen mahdollisuudet/rajoitukset
  • Lähipalvelut ja liikenneyhteydet
  • Perhe ja elämäntapa
  • Ulkoilu ja luonto
  • Hinta

Tässä postauksessa on kuvituksena muutamia otoksia metsäiseltä tontiltamme, joita on napsittu useammalla eri tonttikäynnillä. Pian puita kaatuu ja maata myllätään.

Leave a comment

 

Rakennusblogi | Sisustusblogi | Matkailublogi

Villa Lume © 2019. All Rights Reserved.