Sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa. Sauna on puhdistautumisen paikka sekä keholle että sielulle. Siellä rentoudutaan, hiljennytään ja uudistutaan. Toisaalta saunominen voi olla myös sosiaalinen tapahtuma perheen ja ystävien kanssa, joten välillä siellä myös keskustellaan ja nauretaan, kenties jopa juodaan ja syödään.

Sauna on yksi keskeisimmistä suomalaisen kulttuurin ilmentymistä. Saunominen on rehellistä, korutonta ja aitoa, kuin suomalainen luonteenlaatu parhaimmillaan. Ulkomailla asuessa saunaa oli aina ikävä, joten meidän perheessä saunotaan vähintään kerran viikossa. Meille on selvää jo nyt, että jos vain mitenkään mahdollista, niin sauna lämpiää heti ensimmäisenä iltana kun päästään muuttamaan uuteen taloon.

Raksan aikana olemme oppineet pari meille uuttaa asiaa saunoista. Mietimme erilaisia laudemalleja ja materiaaleja, ja punnitsimme asioita käytännöllisyyden, tyylin ja budjetin näkökulmista.

  • Valaistuksella on väliä: LED-valoja ei kannata asentaa korkealle saunatilaan, sillä niiden lämmönkestävyys ei ole paras mahdollinen ja ajan mittaan ne voivat himmentyä. Mikäli halutaan kiinnittää valaisimet selkänojaan, niin kuituvalo on kestävämpi valinta. Sen sijaan istuimen alle asennettuna myös LED:it käyvät hyvin.
  • Puulajilla on väliä, ainakin hinnassa: Tervaleppä on halvin ja magnolia kallein. Omissa valinnoissamme lähdimme edullisimmasta päästä ja halusimme raikkaan vaalean kokonaisuuden.
  • Lauteiden lautaleveydellä on väliä: Leveämmällä laudalla saa luotua leveämmän istuimen, jolloin makoilu onnistuu mukavammin ja ilman että toinen käsi meinaa tippua lattialle.
  • Seinä- ja kattopaneeleilla on väliä: Paneeleilla ja ladontatekniikalla voidaan luoda erilainen tyyli ja tunnelma pieneen tilaan. Materiaaleja löytyy kaikista hintaluokista.
  • Laudemallilla on väliä: Fysiikan lakien mukaisesti saunojan hiki valuu suoraan ylälauteelta alaspäin, joten kiinteä seinään asti ulottuva alalaude ns. leijuvan ylälauteen alla on paitsi saunan likaisin kohta, myös monen mielestä hankala irrottaa pesua varten. Käytännöllinen ihminen olisi valinnut ylälauteen, jonka alla on etupaneeli ja alalauteen, joka ei ulotu seinään asti, mutta tässä asiassa emme olleet käytännöllisiä. Mikäli raportoimme myöhemmin usein toistuvista ja tuskallisista saunanpesuhetkistä, niin olkaa meitä viisaampia ja antakaa hien virrata suoraan lattialle.

Kilpailutimme yhteensä seitsemän saunatoimittajaa, joista meidän yhteistyökumppaniksi lopulta valikoitui Lumisaunat. Lumisaunat on kotimainen yritys, joka valmistaa laudetuotteet omalla tehtaallaan Pohjois-Pohjanmaalla. Lumisaunojen design edustaa meille niin kovin mieleistä skandinaavista minimalismia, josta on poistettu turhat krumeluurit. Yhteistyö suunnittelijan ja myyjän kanssa on ollut mutkatonta suunnittelusta toimitukseen, ja yhteydenpito on kaikissa tilanteissa ollut sujuvaa ja ripeää.

Kiukaaksi meille valikoitui Mondexin Tahko. Valintaan vaikutti paitsi tuotteen ajaton ilme, myös kiukaan älykäs erillisohjain, joka paitsi lämmittää saunan energiatehokkaasti, myös tunnistaa saunan ensimmäisellä käyttökerralla ja oppii ylläpitämään tilan lämpöä optimaalisesti. Lisäksi lämpötila-anturi mittaa lämmön laudeseinästä, mikä takaa optimaalisen saunomislämmön. Mondex on niin ikään suomalainen yritys, joka valmistaa tuotteensa Ylivieskassa.

Meidän saunavalinnat:

  • Laudemalli: Face-to-face
  • Seinien ja lauteiden materiaali: Haapa
  • Laudetyyppi: Lumitrendi 140
  • Kiuas: Mondex Tahko 11,9kW

Voitte olla varmoja, että kuulette vielä tuonnempana riippumattoman raadin terveiset siitä, millaiset löylyt näistä vehkeistä irtoaa.

Loppuun vielä lukuvinkkinä Yle Akuutin virkistävä artikkeli saunomisesta: 6 yllättävää terveysfaktaa saunomisesta – Tämän vuoksi sinunkin kannattaisi saunoa vähintään neljä kertaa viikossa.

Kuvat: Pinterest.

Leave a comment

 

Villa Lume © 2019. All Rights Reserved.