Meille oli alusta asti selvää, että haluaisimme yksilöllisen arkkitehdin suunnitteleman talon. Halusimme sen olevan muotokieleltään selkeä ja tyyliltään moderni. Talomme pääsuunnittelijaksi valikoitui Jukka Ulvinen, joka oli suunnitellut  samassa naapurustossa jo useamman talon. Kokosimme inspiraatiokuvia ja keskustelimme toiveistamme sekä tontin mahdollisuuksista. Jukka kuunteli ja ymmärsi toiveemme erittäin hyvin ja teki toimivia ehdotuksia. Jo ensimmäinen luonnos oli meille mieleinen, mutta muutamia muutoksia siihen kuitenkin tarvittiin. Kolmas versio luonnoskuvista osoittautui lopulliseksi. Saavutimme nopeasti yhteisen aaltopituuden, ja koko projektin ajan on yhteistyö arkkitehdin kanssa ollut sujuvaa ja joustavaa.

Laadukkaaseen ja aikaa kestävään rakenteeseen satsaaminen kannattaa, koska sillä luodaan talolle arvoa. Pintamateriaaleja voi vaihtaa mutta rakenne sekä pohjaratkaisu on ja pysyy.

Eräs asia mitä ehkä harvemmin tulee mietittyä omakotitalon rakentamisessa on esteettömyys. Halusimme huomioida esteettömyysnäkökulman sekä talon että pihan suunnittelussa, jotta tämä voisi olla meille toimiva koti myös pitkällä tähtäimellä. Ihan aukottomasti talomme ei tähän tarpeeseen kuitenkaan vastaa koska se on kahdessa tasossa ja hissiä ei ole tarkoitus tehdä. Sen sijaan oviaukot ovat tavallista leveämpiä sekä kynnyksettömiä, ja autokatoksesta pääsee ramppia pitkin etuovelle. Tämä on käyttökelpoinen ominaisuus myös esim. lastenvaunujen kanssa.

Muistilista pohjaratkaisun valitsijalle

  • Sopivuus tontille
  • Kerrosten määrä
  • Talon haluttu koko ja muoto
  • Toimivuus
  • Kustannusvaikutus (paitsi neliöiden, myös kulmien määrä lisää hintaa)
  • Inspiraatio/tyyli
  • Ilmansuunnat/valo
  • Sisätilan ja ulkotilan välinen suhde
  • Ovien ja ikkunoiden sijoittelu
  • Huoneiden määrä ja käyttötarkoitus
  • Esteettömyys
  • Toimintojen sijoitteleminen siten että valinnat sopivat omaan elämäntyyliin.

Omissa valinnoissamme halusimme ottaa kaiken irti tontin mahdollisuuksista, tinkimättä tyylistä ja toimivuudesta. Halusimme pelkistetyn rakenteen ilman ylimääräisiä kulmia. Aiemmassa postauksessa täällä kerroimmekin jo talounelmastamme ja toivomistamme ominaisuuksista.

Kompromissejakin jouduimme tekemään. Niistä ainoa joka edelleen vähän karvastelee, on se, että päämakuuhuoneeseen emme saa omaa kylpyhuonetta. Olisimme senkin toki saaneet, mutta se olisi vaatinut joko säilytystilasta taikka olohuoneen isosta avarasta tilasta tinkimistä. Punnitsimme vaihtoehtoja ja päädyimme siihen että yksi kylppäri riittää yläkertaan. Nyt on hyvät suunnitelmat käsissä ja toteutusta vaille valmiit.

Mitä mieltä olette suunnitelmasta? Olisitteko valinneet toisin master suiten osalta?

Leave a comment

 

Villa Lume © 2019. All Rights Reserved.